![]() |
|||
|
SUURPELTO, ESPOO
Rakennuttaja: Espoon
kaupunki
Lähiympäristösuunnitelma sisältää keskeisen kaupunkitilan torien, aukioiden ja puistojen ideasuunnitelmat, joissa on hahmoteltu niiden tilallista hahmoa ja liittymistä toisiinsa sekä suhteessa kokonaisuuteen. Kasvillisuutta kehitetään tavoitteellisesti ottaen huomioon istutusten tilanmuodostus eri kehitysvaiheissa. Korttelityypeittäin laadittujen kaaviomaisten mallipihasuunnitelmien avulla on tutkittu ulkoalueiden mitoituksen riittävyyttä, luonnontekijöiden säilymismahdollisuuksia ja piha-alueiden toiminnallisuutta. Tavoitteena on korostaa Suurpellon puutarhakaupunkimaisia piirteitä. Ulkoalueiden käsittelyssä pyritään luomaan kontrasti avoimena säilyvään entiseen peltomaisemaan ja aluetta kiertäviin metsäisiin mäkiin. Pihojen käsittely vaihtelee urbaaneista kansipihoista edustuspihoihin ja puutarhapihoista puustoisiin puistopihoihin. Puistojen ja pihojen rajaa ei korosteta aidoilla tai muilla kiinteillä rakenteilla vaan tavoitteena on vaiheittainen muuttuminen siten, että reunakasvillisuus sijoittuu sekä tonteille että yleisen alueen puolelle. Erityisesti on etsitty keinoja kattojen ja pysäköintikansien päälle rakennettavien pihojen viihtyisyyden lisäämiseksi. Suunnitelma sisältää kasvilajisuositukset eri tyyppisille kasvupaikoille. Ikivihreitä lajeja ja eksoottisia kasvimuotoja, puutarhapihoilla myös hyötykasveja suositaan. Rakennetun ympäristön vastapainoksi kasvillisuuden sommittelu on vapaamuotoista. Luonnonelementtien ja kasvillisuuden käyttöä kaupunkitilassa tulee edistää ja muodostaa aukioista, puistoista ja muista maisematiloista rauhoittavia ja aistihavaintoja keventäviä alueita. Asukkaiden omia vaikutusmahdollisuuksia asuinympäristössään pyritään kannustamaan.
Kuva 1: Viheraluekaavion
avulla havainnollistetaan eri tyyppisten korttelien ja puistojen sijoittumista
ja rajautumista toisiinsa. Kaavio helpottaa toteutussuunnittelijoiden orientoitumista. Kuva 2: Periaateleikkauksen
avulla havainnollistetaan pihakannen liittymistä säilyvään
maastoon. Loivasti muotoiltu luiska häivyttää betonisen otsapinnan.
Kuva 3:
Pihakaaviossa on tutkittu toiminnallisen ja tilallisen jäsennyksen lisäksi
mm. rakennusten varjostus, pelastusreitit, sekä istutusperiaatteet.
|
|||
|
[Päivitetty
29.10.2007 © Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy]
|
|||